taaki
 
"Hämmentävä raportti nykynuorison tilasta." DJ Njassa
"Parasta kamaa Tequilan jälkeen!" Funkiestin Juha
"Muut olkoon vapaasti Pettereitä, Taakibörsta on vitusti parempi!" DJ Anonymous
"Biisit potkii perseelle, jalatontakin kaveria." Wordin Tumppi

mc taakibörsta r.i.p MC Taakibörstan musiikki on suomi-hiphoppia rehellisimmillään: loputonta läpänheittoa kärkevillä kannanotoilla. Sana-arsenaali on vertaistaan vailla ja musiikillinen monipuolisuus takaa tiputtavan kokonaisuuden. Kaikki hiphopin osa-alueet ovat vahvasti edustettuina, ja maamme parhaat DJ:t sekä tuottajat varmistavat sen, että jotain erikoista ja ennen kuulematonta on luvassa.

MC Taakibörsta on vaikuttanut jo pitkään Suomen hiphop ympyröissä. Ryhmä julkaisi keväällä 2000 omakustanteen nimellä Kehäkettu ja Setä Koponen, ja se sai innostuneen vastaanoton sekä medialta että ostavalta yleisöltä. Levy oli monissa alan liikkeessä vuoden myydyin levy! Tommi Mattilan ohjaama video yhtyeen kappaleesta PL 2000 pyöri ahkerasti mm. Moon TV:llä ja pian sana Kehäkettu ja Setä Koponen oli kaikkien huulilla. Päinvastoin kuin yleensä, bändi ei lähettänyt nauhaansa levy-yhtiöille vaan sana tästä Espoon Olarin rappiryhmästä kiiri Megamaniaan puskaradion kautta. Kun suomirapin vanha tekijä Davo Ukki liittyi joukkoon, yhtye otti nimekseen MC Taakibörsta.

Toukokuussa 2001 julkaistu PA 2001 EP sisältää kolme pumppaavaa kappaletta, joista nimibiisi PA 2001 pääsi mm. Radiomafian soittolistalle. Biisit Sinne minne ei... ja Riskei on otettava sisältävät vähintään yhtä tiukkaa läppää. Lisäksi levyllä on kaksi instrumentaaliversiota sekä legendaarinen PL 2000 video. Vierailijoina tulevalla levyllä on mm. Prao D (Speech Defect, SWE), DJ Didier & Anonymous sekä lukuisia uusia MC-lupauksia, kuten Tuomio, Kone ja Raimo.

MC Taakibörstan vaikutus hiphop-väen keskuudessa ilmenee viimeistään yhtyeen livekeikoilla: yleisö osaa julkaisemattomien kappaleiden lyriikat pelkästään edellisten esitysten pohjalta. Pidemmittä puheitta: kohta tiedätte, mistä puhutaan.

Mutta mitä tapahtuikaan. Albumin julkaisupäivä siirtyi ja siirtyi ja bändi hiljeni pitkäksi aikaa. Lopulta bändi ilmoitti että he ovat hajonneet. Mutta nou hätä. Ainakin Setä Koponen ja Davo Isotaaki jatkavat yhdessä ja heiltä on tulossa EP ulos.
 
 
uutiset discografia lyriikat biografia artikkelit download forum info